Vettä joessa

Keskustelin tänään Viitikon Arin kanssa, joka oli päättänyt neljän viikon reissunsa Neidenillä. Alkoi kuulemma taas 11 kuukauden odotus seuraavaan reissuun. Vesi on kuulemma todella korkealla. Kahlaaminen on hankalaa venerannassa ja vain harvat uskaltautuvat oikeille heittopaikoille. Veden korkeudesta johtuen heittopaikkoja on rajoitetusti. Vastarannalle pääsee ainoastaan veneellä ja alaosan savimontut on kuulemma tavoittamattomissa eli nämäkin ottipaikat saavat olla rauhassa. Lisäksi keskipeiliinkään ei tahdo päästä.

Itse olen menossa todistamaan tätä tilannetta ensi viikolla. Toivottavasti vesi hieman laskee siihen mennessä. Pohjois-Suomessa on ollut todella kovat sateet lähipäivinä. Lähes koko Lapissa on tullut rankasti vettä ja monilla joilla on lähes tulva vesi tai ainakin korkea vesitilanne.

Kalaa oli tullut hyvin viime viikonloppuna, vesitilanteesta huolimatta. Lisäksi Ari osasi kertoa, että joen yläosilta oli kannettu isoja tummia kaloja lähes päivittäin. Ne oli pääsääntöisesti pyydetty koneongilla lusikkaa heittämällä.

Ensi viikkoa odotellessa….

  1. No comments yet.

  1. No trackbacks yet.