Kalaturinoita

Neidenin perustitti pyytäjänsä hellässä syleilyssä.

Olen käynyt Lapissa kalassa vuodesta 2003. Lapsuudenystäväni Jaska soitti minulle tuolloin talvella ja kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan kalaan Lappiin kesällä 2003. Vastaus kuului: Koska mennään? Kolme kesää meni pienempiä jokia kolutessa, aluksi virvelillä ja sitten yhden käden perhokepillä. Vuonna 2006 hankimme kahden käden perhokepit ja siirryimme lohenpyyntiin Neidenille. Ensimmäisenä kesänä porukkaan kuuluivat Jari, Jaska, Masa ja minä. Ryhmän nimeksi muodostui D.S.-tiimi matkan aikana nautitun Dentist’s Special-juomaseoksen mukaan. Kesällä 2007 saimme D.S.-tiimiin vahvistukseksi myös Apen. Kesällä 2008 ryhmämme kokoonpano vakiintui em. viiteen ystävykseen. Samana kesänä D.S.-tiimi sai kanssakalastajilta lisänimen LA-ryhmä käytössämme olleiden lyhytaaltopuhelimien mukaan. Kesällä 2006 majoituimme Fjellstuessa sekä 2007 ja 2008 Neiden Campingissä. LA-ryhmä on varannut majoituksen myös kesälle 2009 Fjellstuesta viikolle 28.

Kesän 2006 reissu meni enemmän tai vähemmän kahden käden kepillä heittämisen harjoitteluun. Hyvän harjoitusleirin tarjosi muutaman päivän Pitkäkosken reissu. Pitkältäkoskelta Jaska sai hienon alun lohestajan taipaleelleen 8,7-kiloisella lohellaan. Itse en saanut kesinä 2006 ja 2007 saaliiksi muuta kuin kokemusta. Kaikkina kesinä olemme heittäneet neljä lupaa.

Kesällä 2008 oli sitten minun vuoroni saada kaloja. Kalastimme ensimmäisen luvan illan, niin kuin muidenkin lupien illat, mutta päätimme käyttää Jaskan kanssa ensimmäistä kertaa sellaista taktiikkaa, että menisimme ajoissa nukkumaan ja heräisimme kolmen neljän aikaan ”aamusyönnille”. Päivisin sitten nukkuisimme toisen kolmen neljän tunnin pätkän. Taktiikka tuntui toimivan, sillä ensimmäisen luvan ensimmäisenä aamuna alkoi tapahtua. Koska Neiden Campingin kotirannassa näytti olevan täysi miehitys, valloitimme Hansenin montun, jossa ei ollut yhtään kalastajaa. Viiden maissa tunsin sinihopeassa pörhössäni tukistuksen ja pian elämäni ensimmäinen lohititti rimpuili rannalla. Perkasin kalan ja muutaman laskun jälkeen ensimmäinen titti sai seuraa. Tässä kohtaa tarjosin samanlaista perhoa, kuin ottiperhoni, Jaskalle, joka ilmoitti ottavansa tarjouksen vastaan seuraavan laskunsa jälkeen. Mutta eipä tarvinnut ottaa, sillä Jaska sai seuraavalla laskullaan reissun suurimman kalan. ”Yllättäen” perhona oli green highlander kuten vuonna 2006 ja kalakin oli totuttua suuruusluokkaa 8,5 kiloa. Myöhemmin viikolla sain kaksi tittiä eri päivinä kotirantaa vastapäätä olevan poolin loppuliu’usta, toisen oliivinvärisellä sarvijaakolla ja toisen ruskeaoranssilla pörhöllä. Myös kokeiluni kahdella perholla tuotti tulosta, mutta kiinteän sivuperukkeen takia titti pääsi vielä kasvamaan. Sain maistaa pettymyksen karvasta kalkkia, kun toinen perho otti kiveen kiinni ja hyvin kiinni ollut titti pääsi potkaisemaan itsensä vapaaksi. Siihen loppuivat sivuperukekokeilut siltä reissulta, mutta ennen ensi kesän reissua näperrän itselleni tarvikkeet liukuvaan sivuperukkeeseen.

Sain siis yhteensä neljä tittiä rannalle asti. Kaikki viisi kiinni ollutta kalaa ottivat kiinni perhon jo lopetettua sivuttaisliikkeen. Nyt ymmärrän, miksi paikalliset roikottavat perhoa virrassa pitkällä vavalla heittämättä sitä lainkaan virran poikki tai muutenkaan. Vaatimattoman kokemukseni mukaan perholla kalastavan on hankkiuduttava sellaiseen paikkaan, että perho on halutussa paikassa silloin, kun se ui suoran siiman päässä. Mene ja tiedä. Aiemmin mainitsemieni perhojen lisäksi rimpauttaja näytti tekevän tuhojaan naapurikalastajien siimojen päissä kesällä 2008. Pitkälläkoskella kesällä 2006 tapaamiemme konkareiden mukaan myös jock scott sekä black ja silver doctorit ovat hyviä pelejä Neidenillä. Kireitä siimoja vuodelle 2009!

Komee on kala, mutta niin on saamamieskin