Poltetta…
Tuli ostettua RIO:n uusi AFS ampusiima. Kovin tekisi mieli lähteä pohjoiseen jo testaamaan uutta siimaa ja muitakin välineitä. Ostin viime syksynä oikeastaan aika loppukaudesta uuden vavankin, CND ultimate 13,7ft. Pääsin testaamaan vapaa käytännön kalastuksessa aika vähän. Yhdellä reissulla Kuusingilla vapa oli mulla mukana, jossa vapa toimi vallan mainiosti. Saa sitten nähdä, kun pääsee ottelemaan oikeiden lohnien kanssa jos vaan Ahti sellaisen mahdollisuuden suo.
Bill Drurykin toimi ihan ok ko. vavan kanssa vaikka Huttusen Heikki vähän epäili yhteensopivuutta vavan kanssa, mutta ainakin käytännön kalastustilanteessa pelitti. Toki siimaa ei tarvitse heittää kovinkaan pitkälle Kuusingilla – tosin ei oikein missään joella jos oikein mitetitään… Mutta kuten aina on todettava mitä pitemmälle heität sitä enemmän on mahdollisuuksia saada siima sinne missä luulet kalojenkin lymyävän.
Laitan jossain vaiheessa kokemuksia, kuinka siimat on toiminut eri vapojen kanssa. Yhdestä on vielä pakko mainita. Tein viime vuonna LOOPin custom II siiman G.Loomikseni GLX keppiin ja siitä tuli mahtava peli paikkoihin, joissa niitä pituuksia tarvitaan. Neidenhän ei nyt mikään valtavan leveä joki ole, mutta tällä yhdistelmällä Hansenin montun kohdalla tällä heitti halutessaan vastarannalle – siis double speyllä – ja helposti. Tiedän, tiedän ei tarvitsekaan, mutta kokeilumielessä vaan…